perjantai 26. syyskuuta 2014

Pärekorien customointi :)



Sain äidiltä pärekorit :)
Kaapit saivat ahtaasta vessasta lähteä, näihin mahtuu kaikki tarvittava :)



Ensin piti tietenkin vähän customoida näitä :)











Pyyhkeitä, pitsiliinoja ja betonia :)



Hurahdin minäkin kokeilemaan betoniruukkujen tekoa vanhoista pyyhkeistä ja pitsiliinoista :)



Herkutellaan myöhemmin lopputuloksilla, tässä ohje betoniruukkujen tekoon:

Kävin rautakaupasta hakemassa pari säkkiä S30:ä,
kun ei ollut mitään tietoa sen riittävyydestä ja vanhoja pyyhkeitä oli aika pino.
No kaksi säkkiä ja ruukkuja on nyt hieman reilu 30kpl :)
Osa onnistunut paremmin, osa heikommin.

Suotta jännitin sekoitussuhdetta, olen sitä mieltä,
että liian velliä siitä ei saanut ja vettä piti välissä lisätäkin,
koska pyyhkeet ja liinat imivät sitä itseensä, vaikka uitin ne vedessä ennen betonivelliin kastelua.

Pyyhkeitä siis pyykätään betonivellissä niin kauan,
että ne ovat yltäpäältä "kurassa" ja nostetaan sitten pää ylösalaisin roikkumaan :)



Eli tein valmiiksi keppejä, vanhojen tuolien jalkoja pienemmille töille yms. tukia, joiden päälle asetin vanhoja muovisia kesäkukkien mukana tulleita kertakäyttöruukkuja ja väliin laitoin vielä varulta palan jätesäkistä ennen kuin heitin pyyhkeen niskaan.



Pyyhettä voi vielä asetella, kuinka tahtoo sen muotoutuvan ja sitten vain odottelemaan,
että betoni kovettuu ja voi irrottaa ruukut.

Helppoa ja yksinkertaista ;)

Järeät sammaltikkaat :)



Nurkissa lojui alumiinitikkaiden pätkä :)
Puin sille sammalhaalarin päälle :)

Tuohon kaivon katolle olisi tarkoitus tehdä sammal-mehitähti-kivikkokasvi-katto :)



Sammaltikkaita on tullut ennenkin tehtyä, mutta nämä ovat ensimmäiset,
jotka kestävät vaikkapa niille kapuamista ;)

Uusi pipo ja uudet maisemat syksyn lenkeille :)



Syksy saapui jälleen muistuttamaan, ettei minulla vieläkään ole sellaista sopivaa syksy-pipoa.
Karvareuhka löytyy koville pakkasille, mutta sellainen hieman viileämpi pipo olis aika jees :)

Joten tein sellaisen kesken jääneestä resoritopin tekeleestäni,
ja ompelin pipoon jostain talteen ottamani nyörityksen pätkän kiinni.
Se yletti hauskasti niin eteen kuin taaksekin :)
Ja tietenkin pitsiä :)







Tällaiset on nykyään lenkkeily-maisemat :)



Ja rakas lenkkeily-ystäväni :)



Tässä pipo vielä takaa :)
Jätin nyörityksen piuhat niskaan roikkumaan :)

Alkaa muodostua :)



Tämä uusi koti nimittäin :)
Lempparit muutti mukana ja hurjan määrän tavaraa olen laittanut pois :)
Aivan ihanaa saada tilaa :)



Suuria remontteja ei olla täällä tehty,
mutta pikkuhiljaa jotain pientä sentään,
että saa oman näköistä :)

Niistä myöhemmin lisää ;)

Pitsimaalattu pirtinpenkki :)



Pihasaunan penkki sai uuden ilmeen :)



Pitsimaalaus-tekniikalla maalattu istuinosa
ja turkoosista satiininauhasta kera pääkallojen viimeistely :)





Penkki takaisin saunalla :)
Vielä kun matot löytäisin tuonne :)



Ohje pitsin avulla maalaamiseen:



Tahdoin tästä penkistä valko-voittoisen niin että siinä olisi turkoosi pitsikuvio istuinosassa.
Tarkoittaa silloin sitä, että istuinosan maalasin turkoosiksi ja muut osat valkoisella.
Käytin nyt pensselin sijasta telaa ja se toimi tähän todella hyvin :)

Kun maali on kuivunut, asetellaan pitsikangas tiukasti maalattavan kohteen päälle,
se ei siis saa jäädä koholle tai kuviosta tulee epätarkka.
Käytin teippiä apuna, että sain kankaan pysymään paikoillaan.

Sitten vain valkoisella spray-maalilla suihkimaan pitsin päälle :)
Odotin hetken ja vedin pitsin kerralla pois rivakasti hieman kuin taikuri temppuja tehdessään :)

Yksinkertaista, hauskaa ja huikeita lopputuloksia ;) Suosittelen!





perjantai 12. syyskuuta 2014

Arvonta! :)



Olisiko arvonnan aika? ;)
No todellakin olisi! :)

Palkinto näkyy tuossa ylhäällä:
tee-se-itse paketti sisältää askarteluhuopaa, kangasmerkkejä, muovi-rinkuloita, nauhoja, huoparusetin, jossa hakaneula-kiinnitys ja tekemäni mustan nahkaisen rannerusetin neppari-kiinnityksellä :)

Kiitos kaikille teille blogini lukijoille, että olette jaksaneet pysyä matkassa ja
ihana huomata blogini saaneen myös uusia lukijoita, Tervetuloa! :)

Kommenttejanne on aina mukava lukea,
niin ei tunnu, että täällä itsekseen mörköilee,
joten kiinnostaisi tietää, millaisia lukijoita blogini on saanut :)
Kiinnostaako sinua jokin tietty aihepiiri tässä elämäntyylini sekameteli-sopassa, mm. ompelu, rock n roll, autot, puutarhanlaitto, erilaiset kierrätys-ja tuunaus-projektit, ohjeet jne. Vai uppoaako kaikki? :)

Entäpä mitä kautta olet blogini löytänyt? :)

Arvonta alkaa heti ja päättyy 22.10.2014 klo 18.00 :)

Osallistua voit kommentoimalla tähän alle ja
muistathan laittaa kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi tai blogisi osoitteen,
jotta saan otettua yhteyttä arpaonnen suosiessa ;)

Ja jos en tavoita voittajaa 5 päivän kuluessa arvonnan päättymisestä,
arvon palkinnolle uuden voittajan.


Onnea Arvontaan! :)

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Rakas rotsi :)



Kävin kesän alussa Tampereella kera rotsini,
jossa silloin oli nuo niitit, muttei muuta.
Tulin "suuressa kylässä" siihen tulokseen,
että liian paljon samanmoisia rotseja tuli vastaan ja jotain tarvitsisi tehdä :)

Tässä lopputulos :)



Toinen hiha sai osakseen ketjua, joihin laitoin pieniä lenkkiavaimia
roikkumaan :)
Nuo on millikokoisia ja ajatuksena olisi tehdä sukkanauha,
missä olisi tuumakokoja - voi sitten rauhassa hameen alla tuumailla :)

Toisen hiha rock n roll sai kaverikseen Hot Rod-merkin ja
tuollaista ihanaa mustaa ruusunauhaa :)



Ruusunauha kiertää niskan takaa sekä edestä vetoketjun toista reunaa :)



Selkään tuli oranssista nauhasta nyöritys sekä käsiraudat ja
niskan ruusunauhan seassa on nahkaisia lepakoita :)







Rautoihin on toki avaimetkin, niin ei pulaan joudu ;)



Sitten vain herkuttelemaan yksityiskohdilla :)







Pihasaunan somistamista :)



Pääsin alkuun pihasaunan sisustamisessa :)
Kiuas sai vuosia sitten hankkimani,
käsityöläisen valmistamat kiuaskukat :)



Saunamittarin hommasin vuosi sitten Rovaniemen reissulla :)
Olin aloittelemassa silloin samoihin aikoihin peltikoulussa, ja
sanoin isännälle, että tuossa on mun motivaatio,
että jonain päivänä minäkin rakennan tuollaisen pyörän:)



Kori paikallaan :)





Vuosia olen jemmannut näitä pelikorttimaa-koukkuja ja
vihdoinkin niille löytyi paikka! :)



Pitkään mietin näiden taulujen paikkaa, mutta mikä ettei nekin voi olla pihasaunalla ;)