tiistai 5. elokuuta 2014

PickNick 2014 :)



Huippu päivä PickNickissä! :)
Ensi vuotta odotellessa :)











lauantai 2. elokuuta 2014

Pitsillä maalatut tuolit :)



Varoitus: Pitsimaalaukseen jää koukkuun :) :)



Lähtötilanne oli pientilalta löytyneet kaksi vanhaa tuolia,
toisesta jalkoja oli katkaistu ja on kivasti pieni ja söpö,
ja onneksi en ehtinyt katkaista toisenkin tuolin jalkoja
niin kivan kontrastin tekevät keskenään olemalla eri kokoisia :)



Näistä halusin punavalkoiset, tai oikeastaan siis valkoiset,
romanttiset ja niin että niissä on "jotain" :)

Hiomisen jälkeen maalasin punaiseksi ja ei muuta kuin pitsiä päälle :)



Iltaan mennessä oli pitsitkin maalattu ja
tuolit jäivät kuivumaan :)
Aion viimeistellä vielä valkoisella :)

Pitsi-kottikärryt :)



Vihdoinkin kokeiluun pääsi pitsillä maalaus :)
Ensimmäinen uhri oli isännän tuomat kottikärryt :)





Isäntä maalasi kärryt violetiksi sillä välin, kun minä maalasin koirankoppia :)

Olen jemmannut pitsejä juurikin tätä maalaus-tekniikkaa varten :)
Hetken niitä sai tuulisella kelillä viritellä, että pysyivät paikallaan,
työkalut ja puikkohitsaus puikot olivat kyllä näppärä keksintö siihen :)



Ensimmäinen maalaus-kokeilu :)





Kottikärryn rengas ei luvannut pysyä yhteistyö-kykyisenä maantie-nopeuksissa :)

Kelpaa näillä nyt kurvailla :)

maanantai 28. heinäkuuta 2014

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Lahjaksi kori täynnä ihanuuksia :)



Sain Ystäviltäni ihanan selviytymiskorin uusia seikkailuja varten :)
Nyt kesän aikana siis muuttui koti ihanasta, pienestä mökistä, pienelle tilalle :)



Rakkaaseen mökkiin jäi siellä asumis-ajastani mm. ihana heinäseipäistä tehty aita ja
pihamaa täynnä kukkia ja mansikoita :)



Tein vuokraisännälle ja -emännälle perheineen tuollaisen herkkukorin,
jonka sankaan laitoin roikkumaan isot avaimet, sekä pieneen pussiin mökin oikeat avaimet :)
Avainten palautus-kori ;)

torstai 17. heinäkuuta 2014

Härän kiusaamis-asu :)



Pitsipaidan ostin kirpputorilta, hameen tein ja vyötärökorsetti löytyikin jo kaapista valmiina :)
Ehdottomasti yksi lemppareista :)