lauantai 1. marraskuuta 2014

Puuhka-yläosan synty :)



Ylhäällä on kuva lopputuloksesta :)
Ajattelin esitellä myöskin hieman tämän puuhka-boleron työvaiheita,
kun kerrankin muistin valokuvata työn edetessä :)

Lähtökohta siis oli, että pelkkä korsetti tuntui liian paljaalta olkapäiltä ja tahdoin jotain yliampuvaa, mikä ei kuitenkaan veisi itse korsetilta huomiota liikaa :)



Minulla oli jemmassa tuollainen veltto villapaita sekä musta höyhenpuuhka,
joista tämän tein :)



Sovitusnukke on maailman mahtavimpia keksintöjä,
sen päälle pystyy tekemään uskomattomia virityksiä ja osan jopa vielä ihan kunnialla toteuttamaan :)



Aloin siis muotoilla villapaitaa niin,
että jäljelle jäisi vain hihat, joita yhdistäisi niskan takaa kulkeva kaitale villapaidan yläosaa :)



Kun ylimääräiset oli leikattu pois ja reunat huoliteltu,
oli puuhkan vuoro :)
Tämän piti olla läpihuuto-juttu, kun kuvittelin tietäväni kuinka sen haluan :)



Mutta hankalaksihan se meni, halusin sen kiertämään kaulan,
mutta se ei olisi enää riittänyt muihin tahtomiini kohtiin.
Kokeilin mm. miltä näyttäisi pitsistä ja kuminauhasta tehty "kaulapanta" :)
Ja niin upeahan sekin on, että jonain kertana teen jotain sellaista :)



Päädyin kuitenkin hyödyntämään villapaidasta jo valmiiksi löytynyttä nappia
kiinnityksen suhteen :)
Kirppiksiltä hyödynnettävät kierrätysvaatteet monesti opastavat niitä työstettäessä, mitä niistä kannattaa tehdä ja kuinka ;)





Viimeisin ongelma oli puuhkan paikka :)
Tällaisen virityksen siitä ensin sain aikaan, nukuin yön yli ja toisenkin ja totesin,
ettei toimi, on liian tukossa.
Niinpä tämä versio meni purkuun ja tilalle tuli jo tuo ensimmäisessä kuvassa näkynyt lopputulos :)



Että ei se aina tai yleensäkään tämä tekeminen aina luonnistu hetkessä ja mieli muuttuu matkalla :)
Pääasia, että itse on lopputulokseen tyytyväinen, joten kannattaa purkaa, jos siltä tuntuu :)

Alhaalla näkyy, että nykyinen versio toimii myös väärin päin päälle puettuna ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti